Vietnam on nyt jaanyt taakse ja haikeena voi muistella koko aikaa, mutta etenkin paria vikaa viikkoa. Tuntuu etta ehdittiin tekemaan vaikka mita! Muutama viikko sitten lennettiin Saigoniin pidennetylle viikonloppureissulle: kavastiin elaintarhassa, tutustuttiin yoelamaan ja muutenkin suht moderniin ja lansimaalaistuneeseen miljoonakaupunkiin. Lennot kumpaankin suuntaan oli muutaman tunnin myohassa, mut talla porukalla aika ei kay tylskas koskaan - talla kertaa viihdytettiin kentalla toisiamme pantomiimileikeilla kymmenien kanssamatkustajien ihmetellessa vieressa.
Vikat viikot meni muutenkin aikalailla asenteella "tehdaan nyt viel kun ehditaan" ja ohjelmaan kuului mm. kaarmeen syonti. Lahettiin parin vietnamilaislaakarin kanssa muutaman kilsan paahan Huesta syomaan kobraa. Kaarme nyljettiin edessamme ja siita tehtiin 5 ruokalajia. Kaarmeen verta juotiin shotteina viinan kanssa ja Marja sai olla se onnekas, joka joi shotissaan myos kaarmeen sydamen. Paria muutakin uutta elukkaa tuli maistettua vikoina paivina: sammakkoa, krokotiilia ja janista. Mauista karkeen paasi kylla krokotiili.
Yojunet jai melkeinpa joka yo liian lyhyiksi, kun iltaisin piti juhlistaa ties mita ja aamuisin herata "toihin". Tyot lastensairaalassa oli sita, etta mentiin aamulla osastolle/koululle ja meita ohjaava laakari, Miss Piggy, oli aina myohassa ja jouduttiin usein soittelemaan peraan. Miss Piggy-nimitys siis tulee kyseisen henkilon vahemman hemaisevasta ulkonaosta, joka yhdistyy kimittavaan aaneen. Hupaisa nainen, joka tavaroidensa kadottamisessa voittaa jopa mut. Tyyppi nimittain oli hukannut kerran motobikensa, kovalevynsa ja kalenterinsa. Kaikki ei tohon pysty.
Oon jo aiemmissa kirjoituksissa ihmetellyt sita, miten paljon taalla pain maapalloa nakee suomalaisia. Noh, talla kertaa Huen Finnish Season sai jatkoa, kun kaupunkiin saapui kymmenisen suomalaista opiskelijaa, suurin osa porukasta oli viel Lahesta. Samaisista tyypeista oltiinkin kuultu jo viikkoja sitten eraalta saksalaismiehelta Halong Baylla. Jutut kulkee siis. Marjan synttarit osuivat samaan syssyyn ja pidettiinkin kunnot yllarijuhlat sankarille Brown Eyesissa. Paikka oli koristeltu plagaateilla, joissa luki suomeksi hyvaa syntymapaivaa. Suomimusa soi ja kaikki viihtyi. Meissa on muuten kai jokin magneettimainen vaikutus, kun suomalaismatkustajat ovat useaankin eri otteeseen muuttaneet reissusuunnitelmiaan ja jaaneet meidan kanssa Hueen suunniteltua pidemmaks ajaks. Nain tallakin kertaa, viihdytettiin ja esiteltiin Huea yhdelle lahtijaballe viikon verran. Hauskaa oli ja tuli myos vierailtua Huen Forbidden Cityssa, josta on melkeinpa muodostunut meille kirosana. Paikka on siis historiallinen turistien suosima alue, jonka tutkimiseen meilla ei ollut aiemmin riittanyt mielenkiintoa. Hyva siis etta sekin tuli tehtya :)
Orpokodilla opetukset jatkuivat normaaliin malliin ja jo toistamiseen veimme lapset huivpuistoon. Myos tallainen ikuinen lapsi nautti suunnattomasti pallomerisodasta.Touhu on oikeesti aika rajuja, silla pallot on kaksinkertaisia Suomen pallomeriin verrattuna ja lapset heitteli meita niilla koko voimallaan. Edelliskerran saldona oli mm. turvonnut huuli. Orpolapset isoinen sydamineen teki kylla mielettoman vaikutuksen ja myos heita on ikava, vaikka vain muutaman viikon heita opetimmekin.
Hyvastit jatimme myos meita ohjanneille laakareille closing ceremonyn merkeissa. Saatiin todistukset ja pienet lahjat. Meille sanottiin, etta pidetaan pienimuotoiset juhlat ravintolassa ja luulimme, etta vain syomme illallisen siella ja lahdemme pois.Toisin kavi. Ruokajuomaksi ei saanut ottaa muutakuin kaljaa (ihan oikeesti yritin tilata vetta!!) ja juomat piti vetaa ykkosella alas. Opiskelijoiden eli meidan piti aina haastaa laakareita juomaan, jolloin noustiin seisomaan ja kaikki taputtivat lopuksi. Vietnamilaislaakarit oli ihan kannissa ja me touhusta vahintaankin hammentyneita. Hauskaa oli :) Samaisena paivana olimme syoneet espanjalaisystavamme Carlesin seafood-paellaa mika yllattaen oli hyvaa. Carlesilla on Huessa oma ravintola, jonka pizzat ja raviolit on meidan porukalle maistuneet. Carlesilla oli hieno talo ja hauska vierailla siella. Kuten myos tietty muiden paikallisten kodeissa. Mikas sita parempi tapa oliskaan tutustua paikallisten elamaan!
Ihania ja haikeita hetkia mahtui satoja vikoihin paiviin. Brown Eyesissa tuli juomapelit tutuiks useanakin iltana ja biletettiin viela kun se Vietnamissa oli mahollista... Kolmen kuukauden aikana on ehtinyt saada paljon uusia rakkaita ystavia ja hyvastien jattaminen ei ollut helppoa.. Myos meidan suomalaisten oma porukka on tiivisja laheinen, joten hajaantumisesta ei tuu helppoa. Ollaan oltu yhessa yotapaivaa eika varmaan talla porukalla samanlaista kokemusta tuu jaettua enaa koskaan. Silti voi hymyillen muistella joka hetkea! Hyvastit on ikavia, mutta realiteetit on pidettava mielessa: 3kk paattyy joskus :) Vikana iltana hyvasteltiin Brown Eyesin tyypit, Quy ja Phu, ja pakko myontaa etta silloin tuli vollotettua ihan huolella. Upeita ja tarkeita ihmisia molemmat ja etenkin olennaisia ihmisia meidan iltaelamaa ajatellen :D
Ikimuistoisia, mahtavia ja toinen toistaan hauskempia tapahtumia tuli Vietnamissa koettua. Kaikkea on ihan mahdotonta kirjoittaa eika mitkaan sanat edes riita kuvailemaan sita hyvaa oloa, minka Vietnam ja nama ihmiset saivat aikaan. Blogin kirjoittaminen on jaanyt vahiin, mutta siita ei jaksa stressata kun tietaa viettaneensa paljon aikaa jossain ihan muualla kuin koneen aaressa. Ihania muistoja on jaanyt mieleen ja tallentunut sydameen. Matka on opettanut paljon elamasta ja myos omasta itsesta. Matkustelu todella avartaa, se on myonnettava. Reissu on siis antanut tosi paljon, myos ne tarpeettomat 6 lisakiloa :D Vietnam itsessaan on jattanyt lahtemattoman vaikutuksen. Aina ei ole suunnitelmat menneet nappiin, mutta taallapain maailmaa juuri niita hetkia varten tarvitaan oikeaa suhtautumistapaa ja asennetta. Tulvat, torakat, reikavessat, huijarit ja nonstop-meteli eivat ole kaikkia varten, mutta todellinen sopeutuja ei pienista valita, vaan osaa nahda asiat kokonaisuutena. Meidan oma porukka mielestani osaa, jotenkas olen kovin ylpea meista jokaisesta :)
Mutta Vietnam-fiilistelynjalkeen palaan vahan uusimpiin kuulumisiinkin.Vikan Hue-illan jalkeen oli aika ottaa suunta kohti Laosia. Pikaisen pakkaamisen jalkeen rinkka paonoi varmaan tonnin ja oltiin supervasyneita. Matkaan lahdettiin aamulla klo06 ja jouduin eri bussiin kuin Kaisa, Marja, Sannamari ja Niilo. Mulle sanottiin, etta tapaisimme toisemme hetken kuluttua. Jatin painavan rinkkani muiden matkaan ja otin Niilon kevyemman itselleni. Jouduin odottelemaan omaa bussiani jonkin aikaa ja kuskin vaatiessa minulta lippua, tajusin ettei kukaan tieda etta mun pitais tavata mun kaverit jossain. Meilla siis oli yhteislippu, joka oli Kaisalla. Eras israelilaisnainen oli ihan paniikissa mun puolesta ja yks mies oli soittamassa Laosin rajalle. Syyna talle paniikille oli se, etta mulla ei ollut rahaa, kannykkaa eika passia mukanani. Olin siis matkustamassa Laosin rajalle ilman omaisuutta. Omaisuus kulki muun porukan matkassa, mut mulla ei ollut mitaan hajua missa ne menee. Parin tunnin ajelun jalkeen mut jatettiin asemalle, jossa taas vaadittiin jotain bussilippua! Tassa vaiheessa aloin olla ihan rikki ja paniikissa itsekin, kun en tiennyt missa muu porukka oli. Just kun olin aivan hajoamispisteessa, nain kaikki kaverini saapumassa asemalle. Ne huvittuneena ihmetteli mun paniikkista olemusta. He kun olivat koko ajan tienneet tapaavansa mut kyseisella asemalla. Informaatiokatkoksia siis :)
Kaikki paattyi lopulta hyvin ja rajanylitykset sujuivat ongelmitta. 12h bussissa ei enaa edes tunnu pitkalta ajalta. Tassa 3kk aikana ollaan matkustettu varmaan yli 150h... Laosissa maaranpaana oli Savannakhet, josta Sannamari jatkoi suoraan Bangkokiin. Me jaimme yoksi ja tultiin seuraavana paivana vip-kyydilla eraan paokallisen miehen kyydissa Pakseen eli Etela-Laosiin. Sain kannykkaan viestin, etta Kambodza-Thaimaa lennot on peruttu, joten piti ottaa kayttoon suunnitelma B. Toisin sanoen meidan piti keksia suunnitelma B. Tajuttiin ettemme maanteitse ehdi Kambodzan kautta aikataulussa Thaimaahan, joten jouduimme jattamaan Kambodzan reissusuunnitelmistamme pois. Taas yksi syy lisaa palata Kaakkois-Aasiaan.
Kuten Savannakhetkin, niin myos Paksekin on rauhallinen ja rento kaupunki. Paljon elaimia (vuohia, kileja, buffaloita, kanoja, ankkoja, koiria, aaseja, sikoja...) ja puuhokkeleita... Ei kaupustelua, turistien ahdistelua ym. hairitsevaa, kaiken kaikkiaan chilli kaupunki johon tykastyttiin kovasti. Paksesta otettiin reissu 4000 islandsille, jonne oli n.3h matka bussilla. Bussista menimme veneella yhdelle saarista. Aivan ihana paikka, jossa melko alkeellinen meininki: sahkot saarelle tulivat paalle vasta illalla pariksi tunniksi. Paivalla teimme reissun isoille vesiputouksille ja jatkoimme taas matkaa puuveneella. Paikkojen kauneus ja hiljaisuus oli sanoinkuvaamattoman upeaa. Kambodza ei ihan taysin sitten kuitenkaan jaanyt kokematta, silla menimme Kambodzan puolelle eraalle rannalle bongailemaan delfiineita! Mieleton kokemus, ihan kaikki eivat tallaista tilaisuutta taida saadakaan joten ymmarretaan kylla kuinka etuoikeutettuja olemme ;) Parikymmenta delfiinia naimme ja yhden kovinkin lahelta.
Nyt siis olemma Paksessa taas ja huomenna jatkamme matkaa Thaimaahan. Otamme bussin Bangkokiin ja matka kestaa reilut 16h. Bangkokissa tapaamme Sannamarin ja mennaan vierailemaan tiikeritemppeleilla, joissa munkit ovat kesyttaneet tikruja. Parin paivan kaupunkihengailun jalkeen sitten bussi Krabille sunnuntaina ja sielta Koh Phi Phi-saarelle. Enaa pari viikkoa ja sitten reissu onkin ohi :( Nyt otetaan viela kaikki ilo irti loppuajasta. Tuun kirjottelemaan kun ehdin :) Jos joku tata blogia enaa lukee, saa kommentoidakin! ;D
tiistai, 9. joulukuu 2008
Goodbye Vietnam
keskiviikko, 19. marraskuu 2008
Reissun päällä ja vähän Huessakin
Pari viikkoa sitten reissumme täällä Vietnamissa saavutti puolivälin ja oli aika ottaa suunta kohti Pohjois-Vietnamia. Intoa täynnä olimme varanneet bussiliput jo lomaviikkoa edeltävälle viikonlopulle, mutta edellisiltana Marjalle nousi kova kuume ja seuraavana päivänä Kaisa seurasi perässä. Matkaa piti siis parilla päivällä siirtää ja pääsimme reissun päälle seuraavana maanantaina. Tässä vaiheessa tiesimme vain sen, että määränpää on Hanoi, johon on 13h bussimatka ja sieltä meidän on löydettävä matkatoimisto, joka järjestäis meille matkan Halong Baylle, joka sijaitsee Pohjois-Vietnamin länsirannikolla. Bussissa mulla alkoi nousta kuume ja olo oli vähän höntti, mutta kuumeen aiheuttama väsymys auttoi saamaan unen päästä kiinni sleeping busin kyydissä. Sleeping bus on siis linja-auto, jossa paikat menevät kahdessa tasossa siten, että niissä voi olla makuuasennossa jalkojen ollessa muovikolossa. Saattaa kuulostaa epäselvältä ja pakko myöntää, että vaikkei tämä ollutkaan ensimmäinen kokemus kyseisellä bussilla, niin mulla oli hieman vaikeuksia olla rennosti erittäin kapeassa kolossa etenkin, kun 50cm päästä minusta oli TV, josta tuli vietnaminkielelle dubattuja sotaleffoja. Olin vielä keskirivissä eli ympärilläni ei ollut oikein mitään turvakaiteita. Yllättävän mukavasti matka taittui bussissa, joita ei paljon Euroopassa tavata. Olimme muuten ainoot länkkärit yhden saksalaisjätkän lisäksi paikallisten keskellä.
Seuraavana aamuna saavuimme Hanoihin ja määränpäässämme meitä jututti paikallinen mies, joka ohjasi meidät taksiin kerrottuamme suunnitelmastamme matkata Halong Baylle. Tosiaan bussihan ei ajanut Hanoin asemalle, vaan jätti meidät kaupungin laidalle. Kovin tyypillistä täällä päin maailmaa :) Hanoin keskustassa meidät vietiin hotelliin, jonka yhteydessä oli matkatoimisto. Päädyimme yhteistuumiin valitsemaan deluxe-paketin Halong Baylle, olimmehan lomalla ;) Olimme lukeneet Lonely Planetista, reissumme pyhästä kirjasta, että parhaat ja antoisimmat matkat saa , kun pulittaa hieman enemmän rahaa. Hintaan sisältyi 3h minibussimatkat Halong Baylle ja takaisin, yöpyminen laivassa, yöpyminen Cat Ba-saaren parhaimmassa hotellissa, erilaista ohjelmaa, josta myöhemmin vähän lisää sekä kolmen vuorokauden ateriat. Hyvä setti! Kuten viime aikoina on huomattu, on maailma pieni paikka ja kai tämä 85 miljoonan asuttama Vietnam meille suomalaisille liian pieni, sillä tapasimme suomalaiskavereita täältä Huesta odotellessamme minibussia Hanoissa, heh. Samalle reissulle ei heidän kanssaan osuttu, mutta samaan aikaan seilattiin paateissa Halong Baylla kuitenkin.
Minibussilla matkustettiin Halong Baylle sitten infopoju Sonin opastamana. Matkassa oli mukana myös kaksi jenkkityttöä, slovenialais- ja saksalaispariskunta sekä australialaisperhe; isä, äiti ja neljä noin parikymppistä jätkää. Tällä porukalla reissattiin pari päivää. Ekana päivänä pääsimme tutustumaan mereneläviin ruuan merkeissä muutamaankin otteeseen, hyvää oli mutta parin päivän jälkeen se alkoi vähän tulla korvista ulos. Muutoin päivä sujui hauskasti, seilailimme isolla puupaatilla ja ihailimme uskomattoman kauniita maisemia. Sattui vielä hyvä ilma; aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Halong Bayihin kuuluu yli 2000 vedestä nousevaa toinen toistaan upeampaa vuorta.
Samaisena päivänä seilasimme isoon luolaan, joka on yksi turistinähtävyyksistä. Kiipesimme ensin aika korkealle, jonka jälkeen menimme luolaan sisälle – hieno paikka tämäkin. Pikku flunssa ja kuumeilu alkoi vähän oireilla, mutta se ei estänyt menemään auringonlaskun aikaan uimaan eräällä saarella. Taas uinnin jälkeen vähän mereneläviä massuun ja loppuilta vaan hengailtiin paatilla, jolla vietimme tulevan yön. Seuraava päivä alkoi kajakoinnilla. Mitään pelastusliivejähän meillä ei ollut päällä meloessamme Etelä-Kiinan merellä, mutta meri oli tyyni ja kajakointi tosi helppoa – käy muuten ihan urheilusta ;) Yhden vuoren välistä pääsi aukealle alueelle, jota ympäröi vuoret. Meloimme sinne ja se oli kyllä ehdottomasti yks upeimmista paikoista, joita olen reissun aikana nähnyt: merivesi oli kirkkaan sinistä ja paikka oli ihanan rauhallinen. Palasimme takasin laivalle ja seilasimme yhdelle saarelle, jossa teimme pyöräilyretken pieneen kylään. Paras ja upein maasto, jolla olen pyöräillyt ja pakko sanoa taas kerran, että maisemat oli upeat. Käväistiin pyöräilyreissun jälkeen Monkey Islandilla moikkaamassa apinoita.
Halong Bayn vika ilta vietettiin Cat Ba- saarella ja aussipojatkin uskalsi lähestyä meitä muutaman drinkin jälkeen. Käytiin tandempyöräajelulla ja baarikierroksella niiden kanssa ja tavattiin taas pari suomalaisjäbää . Taas päästiin vetäsemään Maamme-laulu suomalaisporukalla yhessä baarissa ja muutamat porukastamme maistoivat hirveen hajuista riisiviinaa, jota löytyi baaritiskin takaa isosta muovipönikästä. Seuraavana päivänä laivan kannella köllötellessä edellisen yön vähäiset unet tuntuivat kropassa ja uni meinas tulla väkisin silmiin, vaikka laiva keinui mielettömästi. Halong Bayn reissu alkoi olla lopuillaan ja palattiin takaisin maihin ja otettiin taas suunta kohti Hanoita. Hanoista lähdettiin heti samana päivänä yöjunalla Sapaa kohti , joka on Pohjois-Vietnamissa lähellä Kiinan rajaa. Juna saapui Lao Caihin eli olen ollut 500m päässä Kiinan rajasta! Minibussilla mentiin sieltä Sapaan ja matka oli melko kokemus. Tuntui, että etenimme koko ajan vain ylöspäin, tie oli tosi kiemurainen ja joskus tuntui vähän hurjalta katsoa alaspäin. Perille selvittiin kuten aina, vaikka joskus matkustaessamme täällä meno vaikuttaa vähän extremeltä. Teiden kunto on kehno, kuskeilla huono näkö ja ne saattavat myös olla kännissä. Mutta takaisin Sapaan… Autosta noustuamme saimme vastaamme hyytävän kylmyyden, Sapa on Vietnamin kylmin kaupunki. Siellä on kolme vuodenaikaa päivän aikana paikallisten mukaan: aamulla kylmä, sen jälkeen kostea/sateinen ilma ja sitten päivällä onkin lämmintä. Hotelli oli ihana untuvapeittoineen ja muistutti jotain sveitsiläistä vuoristohotellia, ei niinkään Vietnam ois ekana tullut mieleen.
Lähdettiin aika heti vaellukselle lähikylään ja maisemat oli uskomattoman kauniit! Olin taas vaiheeks varustautunu vähän kehnosti ja jouduin lähtee hieman kyseenalaisissa vaatteissa liikenteeseen. Mun vaellusvarustus oli tällä kertaa: valkonen pitkähihanen paita, sen päällä musta toppi, musta housuhame (joo, back to the 80´s), eriparisukat ja remmisandaalit. Ainii ja oranssi huivi. Kerrassaan kaunista. Vaellusretki oli hauska, kaikenmoisia eläimiä ja erilaisia ihmisiä heimopuvuissaan tuli nähtyä. Vuoristot kaikessa kauneudessaan oli uskomattomat ja korkeuserot upeat, kun katselimme vuorten päältä, pystyimme näkemään koko kylän, joka laskeutui alas laaksoon. Siellä oli mm. vesiputoukset ja niiden yhteydessä oli hassu paikka, jossa esiintyi paikallisia nuoria perinteiset vaatteet päällään. Tanssi- ja lauluesityksen jälkeen he pyysivät yleisön joukosta ihmisiä heidän kanssaan tanssimaan ja tietystihän me Sannamarin kanssa menttin. Hypittiin bambukeppien välissä sitten siellä lavalla, aika hauskaa. Vaellus oli kiva, mutta takastulo aika rankka – pelkkää ylämäkeä muutama kilometri. Ei oo nimittäin täällä paljon tullu liikuttua täällä Vietnamissa. Päivään mahtui ihanissa ostoskojuissa kiertelyä ja tarttuihan sieltä vähän tuliaisiakin matkaan. Seuraavana päivänä vaellettiin 15km matka ja kaikki oltiin ihan mudassa sen reissun jälkeen. Välillä vuoristossa eteneminen oli ehkä vähän vaaralistakin, kun jalat lipsui koko ajan ja kerran yks härkä yläpuolellamme alkoi valumaan mudan takia meitä kohti.
Jänniä kokemuksia meillä siis Sapassa. Se oli mielenkiintoinen ja täysin erilainen, kuin Halong Bay. Ei uskoisi, että kaksi noin erilaista paikkaa sijaitsee samassa maassa. Mutta upeaa, että tuollainen paikka vähemmistöheimoineen on säilynyt noin hyvin eikä turismi ole vielä päässyt pilaamaan kaupunkia. Ihmiset elävät alkeellisesti pienissä yhteisöissä pikkukylissään, he eivät välttämättä edes puhu vietnamia, vaan jotain muuta kieltä. Oli hienoa päästä kokemaan nuo molemmat paikat!
Mutta hauskat kahdeksan päivää meillä oli tyttöjen kanssa. Joka yö yövyttiin eri paikassa, eka yö bussissa Hanoihin, toinen Halong Baylla laivassa, kolmas Cat Ba-saaren hotellissa, seuraava Hanoista Cao Laihin yöjunassa, sitten yks yö hotellissa Sapassa, seuraava yöjunassa Hanoihin, yks hotellissa Hanoissa ja vika yöbussissa Hueen. Laskeskelin että yli 50h tuli matkustettua yhteensä. Hauskaa. Hanoi oli muuten kiva paikka myös! Käväistiin Water Puppet Theatressa eli paikassa, jossa oli isoja käsinukkeja vedessä, esitys oli hieno ja kovaääninen. Myös Ho Chi Minh – museossa käytiin pelleilemässä ja koitettiin bongata kilpikonnia Turtle Islandilla, se olis tuottanut muka onnea mut eihän me niitä tietenkään nähty :) Ihastuttiin kyllä Hanoihin täysin. Mutta oma koti kullan kallis, mukava olla takaisin Huessa. Kerron täältä kuulumisia lähiaikoina, en uskalla luvata vielä päivää, kun saattaa taas venähtää tää blogin kirjoittaminen…
Mutta lyhyesti vähän uusimpia kuulumisia. Ollaan tutustuttu brittien rahoittamaan Hue Help- organisaatioon, joka auttaa orpolapsia ja heillä on täällä toimiva lastenkoti. Sannamarin (sosionomiopiskelija) kanssa ollaan opetettu siellä lapsille kolme kertaa viikossa englantia. Uusi aluevaltaus siis noiden hoitsutöiden rinnalle, ihanan antoisaa ja hauskaa on ollut. Lapset ovat avoimia, sosiaalisia – aivan ihania siis! Vietnamiahan emme muutamaa sanaa enempää osaa, mutta onneksi apunamme on pari englantia puhuvaa paikallisnuorta. En pääse aamuisin sairaalahommien vuoksi sinne, mutta iltapäivisin on hyvää aikaa tehdä jotain hyödyllistä. Ei oikein tuolla sairaalassa ole tullut sellaista oloa, että olis jollekin hyödyksi… Mitään kun emme siellä oikein saa tehdä ja kielimuuri tulee vastaan lähes joka hetki. Harmi sinänsä, mutta paljon tästä kulttuurista ja näiden hoitometodeista olemme toki oppineet, joten ei saisi vähätellä. Toki jotain konkreettista hyvää olisi mukava tehdä sielläkin.
Huomenna lähdetään tekemään pikainen pyrähdys Ho Chi Minh Cityyn eli Etelä-Vietnamiin. Aika extempore-päätöshän tää vaihteeks taas oli, asia tuli mieleen tänään :D Otetaan siis lento sinne ja tullaan sunnuntaiks takaisin. Palaan sit taas blogin kirjoittamisen pariin ja kerron enempi opetusjutuista orpokodissa ja kuumimmat uutiset Saigonista. Adios!
Seuraavana aamuna saavuimme Hanoihin ja määränpäässämme meitä jututti paikallinen mies, joka ohjasi meidät taksiin kerrottuamme suunnitelmastamme matkata Halong Baylle. Tosiaan bussihan ei ajanut Hanoin asemalle, vaan jätti meidät kaupungin laidalle. Kovin tyypillistä täällä päin maailmaa :) Hanoin keskustassa meidät vietiin hotelliin, jonka yhteydessä oli matkatoimisto. Päädyimme yhteistuumiin valitsemaan deluxe-paketin Halong Baylle, olimmehan lomalla ;) Olimme lukeneet Lonely Planetista, reissumme pyhästä kirjasta, että parhaat ja antoisimmat matkat saa , kun pulittaa hieman enemmän rahaa. Hintaan sisältyi 3h minibussimatkat Halong Baylle ja takaisin, yöpyminen laivassa, yöpyminen Cat Ba-saaren parhaimmassa hotellissa, erilaista ohjelmaa, josta myöhemmin vähän lisää sekä kolmen vuorokauden ateriat. Hyvä setti! Kuten viime aikoina on huomattu, on maailma pieni paikka ja kai tämä 85 miljoonan asuttama Vietnam meille suomalaisille liian pieni, sillä tapasimme suomalaiskavereita täältä Huesta odotellessamme minibussia Hanoissa, heh. Samalle reissulle ei heidän kanssaan osuttu, mutta samaan aikaan seilattiin paateissa Halong Baylla kuitenkin.
Minibussilla matkustettiin Halong Baylle sitten infopoju Sonin opastamana. Matkassa oli mukana myös kaksi jenkkityttöä, slovenialais- ja saksalaispariskunta sekä australialaisperhe; isä, äiti ja neljä noin parikymppistä jätkää. Tällä porukalla reissattiin pari päivää. Ekana päivänä pääsimme tutustumaan mereneläviin ruuan merkeissä muutamaankin otteeseen, hyvää oli mutta parin päivän jälkeen se alkoi vähän tulla korvista ulos. Muutoin päivä sujui hauskasti, seilailimme isolla puupaatilla ja ihailimme uskomattoman kauniita maisemia. Sattui vielä hyvä ilma; aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Halong Bayihin kuuluu yli 2000 vedestä nousevaa toinen toistaan upeampaa vuorta.
Samaisena päivänä seilasimme isoon luolaan, joka on yksi turistinähtävyyksistä. Kiipesimme ensin aika korkealle, jonka jälkeen menimme luolaan sisälle – hieno paikka tämäkin. Pikku flunssa ja kuumeilu alkoi vähän oireilla, mutta se ei estänyt menemään auringonlaskun aikaan uimaan eräällä saarella. Taas uinnin jälkeen vähän mereneläviä massuun ja loppuilta vaan hengailtiin paatilla, jolla vietimme tulevan yön. Seuraava päivä alkoi kajakoinnilla. Mitään pelastusliivejähän meillä ei ollut päällä meloessamme Etelä-Kiinan merellä, mutta meri oli tyyni ja kajakointi tosi helppoa – käy muuten ihan urheilusta ;) Yhden vuoren välistä pääsi aukealle alueelle, jota ympäröi vuoret. Meloimme sinne ja se oli kyllä ehdottomasti yks upeimmista paikoista, joita olen reissun aikana nähnyt: merivesi oli kirkkaan sinistä ja paikka oli ihanan rauhallinen. Palasimme takasin laivalle ja seilasimme yhdelle saarelle, jossa teimme pyöräilyretken pieneen kylään. Paras ja upein maasto, jolla olen pyöräillyt ja pakko sanoa taas kerran, että maisemat oli upeat. Käväistiin pyöräilyreissun jälkeen Monkey Islandilla moikkaamassa apinoita.
Halong Bayn vika ilta vietettiin Cat Ba- saarella ja aussipojatkin uskalsi lähestyä meitä muutaman drinkin jälkeen. Käytiin tandempyöräajelulla ja baarikierroksella niiden kanssa ja tavattiin taas pari suomalaisjäbää . Taas päästiin vetäsemään Maamme-laulu suomalaisporukalla yhessä baarissa ja muutamat porukastamme maistoivat hirveen hajuista riisiviinaa, jota löytyi baaritiskin takaa isosta muovipönikästä. Seuraavana päivänä laivan kannella köllötellessä edellisen yön vähäiset unet tuntuivat kropassa ja uni meinas tulla väkisin silmiin, vaikka laiva keinui mielettömästi. Halong Bayn reissu alkoi olla lopuillaan ja palattiin takaisin maihin ja otettiin taas suunta kohti Hanoita. Hanoista lähdettiin heti samana päivänä yöjunalla Sapaa kohti , joka on Pohjois-Vietnamissa lähellä Kiinan rajaa. Juna saapui Lao Caihin eli olen ollut 500m päässä Kiinan rajasta! Minibussilla mentiin sieltä Sapaan ja matka oli melko kokemus. Tuntui, että etenimme koko ajan vain ylöspäin, tie oli tosi kiemurainen ja joskus tuntui vähän hurjalta katsoa alaspäin. Perille selvittiin kuten aina, vaikka joskus matkustaessamme täällä meno vaikuttaa vähän extremeltä. Teiden kunto on kehno, kuskeilla huono näkö ja ne saattavat myös olla kännissä. Mutta takaisin Sapaan… Autosta noustuamme saimme vastaamme hyytävän kylmyyden, Sapa on Vietnamin kylmin kaupunki. Siellä on kolme vuodenaikaa päivän aikana paikallisten mukaan: aamulla kylmä, sen jälkeen kostea/sateinen ilma ja sitten päivällä onkin lämmintä. Hotelli oli ihana untuvapeittoineen ja muistutti jotain sveitsiläistä vuoristohotellia, ei niinkään Vietnam ois ekana tullut mieleen.
Lähdettiin aika heti vaellukselle lähikylään ja maisemat oli uskomattoman kauniit! Olin taas vaiheeks varustautunu vähän kehnosti ja jouduin lähtee hieman kyseenalaisissa vaatteissa liikenteeseen. Mun vaellusvarustus oli tällä kertaa: valkonen pitkähihanen paita, sen päällä musta toppi, musta housuhame (joo, back to the 80´s), eriparisukat ja remmisandaalit. Ainii ja oranssi huivi. Kerrassaan kaunista. Vaellusretki oli hauska, kaikenmoisia eläimiä ja erilaisia ihmisiä heimopuvuissaan tuli nähtyä. Vuoristot kaikessa kauneudessaan oli uskomattomat ja korkeuserot upeat, kun katselimme vuorten päältä, pystyimme näkemään koko kylän, joka laskeutui alas laaksoon. Siellä oli mm. vesiputoukset ja niiden yhteydessä oli hassu paikka, jossa esiintyi paikallisia nuoria perinteiset vaatteet päällään. Tanssi- ja lauluesityksen jälkeen he pyysivät yleisön joukosta ihmisiä heidän kanssaan tanssimaan ja tietystihän me Sannamarin kanssa menttin. Hypittiin bambukeppien välissä sitten siellä lavalla, aika hauskaa. Vaellus oli kiva, mutta takastulo aika rankka – pelkkää ylämäkeä muutama kilometri. Ei oo nimittäin täällä paljon tullu liikuttua täällä Vietnamissa. Päivään mahtui ihanissa ostoskojuissa kiertelyä ja tarttuihan sieltä vähän tuliaisiakin matkaan. Seuraavana päivänä vaellettiin 15km matka ja kaikki oltiin ihan mudassa sen reissun jälkeen. Välillä vuoristossa eteneminen oli ehkä vähän vaaralistakin, kun jalat lipsui koko ajan ja kerran yks härkä yläpuolellamme alkoi valumaan mudan takia meitä kohti.
Jänniä kokemuksia meillä siis Sapassa. Se oli mielenkiintoinen ja täysin erilainen, kuin Halong Bay. Ei uskoisi, että kaksi noin erilaista paikkaa sijaitsee samassa maassa. Mutta upeaa, että tuollainen paikka vähemmistöheimoineen on säilynyt noin hyvin eikä turismi ole vielä päässyt pilaamaan kaupunkia. Ihmiset elävät alkeellisesti pienissä yhteisöissä pikkukylissään, he eivät välttämättä edes puhu vietnamia, vaan jotain muuta kieltä. Oli hienoa päästä kokemaan nuo molemmat paikat!
Mutta hauskat kahdeksan päivää meillä oli tyttöjen kanssa. Joka yö yövyttiin eri paikassa, eka yö bussissa Hanoihin, toinen Halong Baylla laivassa, kolmas Cat Ba-saaren hotellissa, seuraava Hanoista Cao Laihin yöjunassa, sitten yks yö hotellissa Sapassa, seuraava yöjunassa Hanoihin, yks hotellissa Hanoissa ja vika yöbussissa Hueen. Laskeskelin että yli 50h tuli matkustettua yhteensä. Hauskaa. Hanoi oli muuten kiva paikka myös! Käväistiin Water Puppet Theatressa eli paikassa, jossa oli isoja käsinukkeja vedessä, esitys oli hieno ja kovaääninen. Myös Ho Chi Minh – museossa käytiin pelleilemässä ja koitettiin bongata kilpikonnia Turtle Islandilla, se olis tuottanut muka onnea mut eihän me niitä tietenkään nähty :) Ihastuttiin kyllä Hanoihin täysin. Mutta oma koti kullan kallis, mukava olla takaisin Huessa. Kerron täältä kuulumisia lähiaikoina, en uskalla luvata vielä päivää, kun saattaa taas venähtää tää blogin kirjoittaminen…
Mutta lyhyesti vähän uusimpia kuulumisia. Ollaan tutustuttu brittien rahoittamaan Hue Help- organisaatioon, joka auttaa orpolapsia ja heillä on täällä toimiva lastenkoti. Sannamarin (sosionomiopiskelija) kanssa ollaan opetettu siellä lapsille kolme kertaa viikossa englantia. Uusi aluevaltaus siis noiden hoitsutöiden rinnalle, ihanan antoisaa ja hauskaa on ollut. Lapset ovat avoimia, sosiaalisia – aivan ihania siis! Vietnamiahan emme muutamaa sanaa enempää osaa, mutta onneksi apunamme on pari englantia puhuvaa paikallisnuorta. En pääse aamuisin sairaalahommien vuoksi sinne, mutta iltapäivisin on hyvää aikaa tehdä jotain hyödyllistä. Ei oikein tuolla sairaalassa ole tullut sellaista oloa, että olis jollekin hyödyksi… Mitään kun emme siellä oikein saa tehdä ja kielimuuri tulee vastaan lähes joka hetki. Harmi sinänsä, mutta paljon tästä kulttuurista ja näiden hoitometodeista olemme toki oppineet, joten ei saisi vähätellä. Toki jotain konkreettista hyvää olisi mukava tehdä sielläkin.
Huomenna lähdetään tekemään pikainen pyrähdys Ho Chi Minh Cityyn eli Etelä-Vietnamiin. Aika extempore-päätöshän tää vaihteeks taas oli, asia tuli mieleen tänään :D Otetaan siis lento sinne ja tullaan sunnuntaiks takaisin. Palaan sit taas blogin kirjoittamisen pariin ja kerron enempi opetusjutuista orpokodissa ja kuumimmat uutiset Saigonista. Adios!
torstai, 6. marraskuu 2008
Summa summarum
Pahoittelut kaikille, jotka on odotellut tänne blogiin tulevan tekstiä vähän useammin kuin usean viikon välein. On pitänyt kirjoittaa monena päivänä tässä parin (kolmen?) viikon aikana, mutta aina on muka niin kiirettä. Paljon on tehty ja joka päivä keksitään menoa. Kirjoittamiseen tuli väkisinkin nyt pitkä tauko, kun lomailtiin reilu viikko ja oltiin poissa koneelta. Nyt kirjoitan ihan kahden tekstin verran, toisen tekstin yritän saada julkasukuntoon huomiseen mennessä :) Kerron lomailustamme hieman siinä.
Tuntuu hieman hölmöltä kirjoittaa monen viikon takaisia tapahtumia, kun ei niitä meinaa enää itekään muistaa, mutta koitan nyt tiivistää mm. meidän Hoi Anin reissun muutamaan lauseeseen. Vietimme siis Huesta 140km päässä sijaitsevassa Hoi Anissa yhden viikonlopun. Tarkoituksena oli teettää vaatteita ja sitä me todella siellä tehtiin! Neljä tyttöä sai teetettyä yhteensä 40 vaatekappaletta ja itse teetin noista 13 vaatetta. Mukaan tarttui siis kolme mittojen mukaan tehtyä mekkoa, kahdet bikinit, villakangastakki, kahdet housut, yhdet shortsit ja neljä toppia. Ehkä siis oli ihan hyvä, että vietettiin siellä vain yksi viikonloppu :)
Reissu oli kaikin puolin onnistunut, ruuat ravintoloissa oli jälleen kerran ihanat ja tuli kyllä vaihteeks taas syötyä vähän liiankin hyvin. Kadut oli täynnä länsimaalaisia turisteja ja sehän meitä wannabe-paikallisia ärsytti. Näiden seitsemän viikon aikana jälkeen sitä oikeesti kuvittelee olevansa paikallinen ja juuri siksi turistit ottaa päähän, samoin kuin riksakuskit, jotka tarjoavat meille vähän väliä sightseeing-kiertoajeluja edelleen :) Me emme täällä Huessa kovin paljon länsimaalaisia turisteja näe, sillä tänne reppureissaajat pysähtyvät vain pariksi päiväksi jatkaakseen taas matkaa joko pohjoiseen tai etelään. Saamme siis huomiota enemmän kuin tarpeeksi ja sillä on hyvät ja huonot puolensa.
Mutta takaisin Hoi Aniin… Kaupungin yöelämää lähdettiin katsastamaan niin perjantaina kuin lauantainakin. Perjantai sujui suht asiallisesti, joten lauantaina pitikin sitten juhlia vähän pidemmän kaavan mukaan. Kuultiin joen toisella puolella sijaitsevasta King Kong-baarista ja sinnehän sitten mentiin pilkkopimeässä motobiken eli skootterin ja moottoripyörän risteytyksen kyydissä siten, että kyydissä oli paikallisen kuskin lisäksi kaksi suomalaistyttöä. Saavuttiin sitten luolamaiseen baariin, jossa oli lähinnä vain biljardipöytä ja baaritiski, joista molemmista muokkautui oikein hyvät tanssilattiat meille. Paikka oli täynnä länsimaalaisia, kivaa oli :)
Hoi Anista siis jäi hauskat muistot; kiva kaupunki ja taitavat räätälit. Arkeen palattiin seuraavalla viikolla ja jatkoimme harjoittelua vielä muutaman päivän synnytysosastolla, jonka jälkeen olikin psykiatrisen osaston vuoro. Jo paikan ulkonäkö saisi monet suomalaiset haukkomaan henkeään, saatika sitten psykan osaston hoitomuodot. Tai oikeestaan niiden puute – täällä annetaan potilaille vain sähköshokkeja. Se on hoitajien ainoa työtehtävä lääkkeiden antamisen lisäksi. Omaiset huolehtivat sielläkin potilaiden ravitsemuksesta, hygieniasta jne. Ja huom! Myös siitä, että potilaat pysyvät osastolla! Omaiset repivät potilaita, jotta he eivät karkaisi avoimista portin ovista. Touhu osastolla on aika hurjaa. Potilaat näyttävät kaikki yhtä zombeilta vahvan lääkityksen vuoksi ja yhdessä potilashuoneessa voi olla jopa yhdeksän sänkyä. Mietin vain minkälainen mahtaa olla vietnamilainen vankila, kun psykan osasto on varmasti 1000 kertaa surkeammassa kunnossa, kuin Suomen vankilat. Psykan käytävät oli ties minkälaisin erittein sisustettu ja osastolla haisi kusi ja home. Surullista ja järkyttävää.
Yleensä olen sitä mieltä, ettei huvit saa haitata työntekoa, mutta viikolla, jolloin työskentelimme psykalla, Huen valtasi joukko suomalaisia ja se hieman muutti arkikuvioitamme. Keskiviikkona pari turkulaista pojua tuli kantapaikkaamme, jonka DJ ystävällisesti ilmoitti, että "tulkaahan tytöt baariin, täällä on suomalaisia!". Ja mehän mentiin. Tunnolliset sairaanhoitajaopiskelijat joutuivat siis keskellä viikkoa viihdyttämään suomalaisturisteja baaria esitellen. Aamuun astihan siinä sit meni eikä seuraavana päivänä touhu ainakaan rauhoittunut, kun kuulimme samaiseen baariin saapuneen taas suomalaisia, tällä kertaa tyypit oli Lahesta!! Ei tiedetty miten päin sinne ois nopeiten päässy katsastamaan löytyykö paikan päältä tuttuja. No ihan tuttuja eivät pojat olleet, mutta yhden kanssa kirjotettiin samasta lukiosta ja toisen kanssa ei jutut meinanneet millään loppua, kun päästiin keskustelunaiheeseen "yhteiset tutut". Lahtihehkutusta oli ilta tietysti täynnä ja pojat fiilisteli Brown Eyes-baariin Turos Hevi Gee-taulua ja Suomen lätkäjoukkueen pelipaitaa. Aamulla sitten lähes suoraan baarista töihin psykalle ja töiden jälkeen pelaamaan futista lahtipojujen kanssa vesisateeseen. Minä tietysti olin heti rähmälläni mudassa.
Pieni on maailma siis, jos tuhansien kilometrien päässä Suomesta ja etenkin toisella puolella maailmaa Vietnamissa voi törmätä lahtelaisiin. Oli mukava jutella pitkästä aikaa muidenkin suomalaisten kanssa. Ei sillä, että meidänkään porukassa mitään vikaa olisi, mutta aina on hauska tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla reissulöpinöitä. Tähän väliin on kyllä on pakko hieman kehua meidän omaa porukkaakin. Useinhan monen päivän ja etenkin viikon jälkeen samat naamat alkaa ärsyttää ja riitoja alkaa tulla helpommin kuin normaalioloissa, mutta näin ei kuitenkaan meidän kohdalla ole onneks ollut. On mahtavaa, että kaikki on pitkähermoisia, sopeutuvaisia, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea hyvää seuraa :) Nää ihanat tytöt on ainakin tähän saakka ymmärtäneet jopa sitä, että multa unohtuu tavarat mihin sattuu, hotellihuoneen avain saattaa jäädä lukkojen taakse mun jäljiltä ja mulle ei voi jättää säilytettäväks arvoesineitä… Listaa vois jatkaa :) Eli hyvässä seurassa siis olen ja se on tärkeää.
Nauttikaahan muutes tämän blogin ensimmäisistä ääkkösistä! Kirjoittelen tätä Sannamarin läppärillä, olemmehan nykyään kämppiksiä ;), ja tässä on ah-niin-ihanat äät ja ööt, jotka ehkä hieman helpottavat tätä muuten hieman sekavahkoa kirjoitusta. Lupaan, että uutta tekstiä seuraa jo ehkä heti tänään tai huomenna. Luvassa on kertomuksia meidän viime viikon Pohjois-Vietnamin reissusta.
Tuntuu hieman hölmöltä kirjoittaa monen viikon takaisia tapahtumia, kun ei niitä meinaa enää itekään muistaa, mutta koitan nyt tiivistää mm. meidän Hoi Anin reissun muutamaan lauseeseen. Vietimme siis Huesta 140km päässä sijaitsevassa Hoi Anissa yhden viikonlopun. Tarkoituksena oli teettää vaatteita ja sitä me todella siellä tehtiin! Neljä tyttöä sai teetettyä yhteensä 40 vaatekappaletta ja itse teetin noista 13 vaatetta. Mukaan tarttui siis kolme mittojen mukaan tehtyä mekkoa, kahdet bikinit, villakangastakki, kahdet housut, yhdet shortsit ja neljä toppia. Ehkä siis oli ihan hyvä, että vietettiin siellä vain yksi viikonloppu :)
Reissu oli kaikin puolin onnistunut, ruuat ravintoloissa oli jälleen kerran ihanat ja tuli kyllä vaihteeks taas syötyä vähän liiankin hyvin. Kadut oli täynnä länsimaalaisia turisteja ja sehän meitä wannabe-paikallisia ärsytti. Näiden seitsemän viikon aikana jälkeen sitä oikeesti kuvittelee olevansa paikallinen ja juuri siksi turistit ottaa päähän, samoin kuin riksakuskit, jotka tarjoavat meille vähän väliä sightseeing-kiertoajeluja edelleen :) Me emme täällä Huessa kovin paljon länsimaalaisia turisteja näe, sillä tänne reppureissaajat pysähtyvät vain pariksi päiväksi jatkaakseen taas matkaa joko pohjoiseen tai etelään. Saamme siis huomiota enemmän kuin tarpeeksi ja sillä on hyvät ja huonot puolensa.
Mutta takaisin Hoi Aniin… Kaupungin yöelämää lähdettiin katsastamaan niin perjantaina kuin lauantainakin. Perjantai sujui suht asiallisesti, joten lauantaina pitikin sitten juhlia vähän pidemmän kaavan mukaan. Kuultiin joen toisella puolella sijaitsevasta King Kong-baarista ja sinnehän sitten mentiin pilkkopimeässä motobiken eli skootterin ja moottoripyörän risteytyksen kyydissä siten, että kyydissä oli paikallisen kuskin lisäksi kaksi suomalaistyttöä. Saavuttiin sitten luolamaiseen baariin, jossa oli lähinnä vain biljardipöytä ja baaritiski, joista molemmista muokkautui oikein hyvät tanssilattiat meille. Paikka oli täynnä länsimaalaisia, kivaa oli :)
Hoi Anista siis jäi hauskat muistot; kiva kaupunki ja taitavat räätälit. Arkeen palattiin seuraavalla viikolla ja jatkoimme harjoittelua vielä muutaman päivän synnytysosastolla, jonka jälkeen olikin psykiatrisen osaston vuoro. Jo paikan ulkonäkö saisi monet suomalaiset haukkomaan henkeään, saatika sitten psykan osaston hoitomuodot. Tai oikeestaan niiden puute – täällä annetaan potilaille vain sähköshokkeja. Se on hoitajien ainoa työtehtävä lääkkeiden antamisen lisäksi. Omaiset huolehtivat sielläkin potilaiden ravitsemuksesta, hygieniasta jne. Ja huom! Myös siitä, että potilaat pysyvät osastolla! Omaiset repivät potilaita, jotta he eivät karkaisi avoimista portin ovista. Touhu osastolla on aika hurjaa. Potilaat näyttävät kaikki yhtä zombeilta vahvan lääkityksen vuoksi ja yhdessä potilashuoneessa voi olla jopa yhdeksän sänkyä. Mietin vain minkälainen mahtaa olla vietnamilainen vankila, kun psykan osasto on varmasti 1000 kertaa surkeammassa kunnossa, kuin Suomen vankilat. Psykan käytävät oli ties minkälaisin erittein sisustettu ja osastolla haisi kusi ja home. Surullista ja järkyttävää.
Yleensä olen sitä mieltä, ettei huvit saa haitata työntekoa, mutta viikolla, jolloin työskentelimme psykalla, Huen valtasi joukko suomalaisia ja se hieman muutti arkikuvioitamme. Keskiviikkona pari turkulaista pojua tuli kantapaikkaamme, jonka DJ ystävällisesti ilmoitti, että "tulkaahan tytöt baariin, täällä on suomalaisia!". Ja mehän mentiin. Tunnolliset sairaanhoitajaopiskelijat joutuivat siis keskellä viikkoa viihdyttämään suomalaisturisteja baaria esitellen. Aamuun astihan siinä sit meni eikä seuraavana päivänä touhu ainakaan rauhoittunut, kun kuulimme samaiseen baariin saapuneen taas suomalaisia, tällä kertaa tyypit oli Lahesta!! Ei tiedetty miten päin sinne ois nopeiten päässy katsastamaan löytyykö paikan päältä tuttuja. No ihan tuttuja eivät pojat olleet, mutta yhden kanssa kirjotettiin samasta lukiosta ja toisen kanssa ei jutut meinanneet millään loppua, kun päästiin keskustelunaiheeseen "yhteiset tutut". Lahtihehkutusta oli ilta tietysti täynnä ja pojat fiilisteli Brown Eyes-baariin Turos Hevi Gee-taulua ja Suomen lätkäjoukkueen pelipaitaa. Aamulla sitten lähes suoraan baarista töihin psykalle ja töiden jälkeen pelaamaan futista lahtipojujen kanssa vesisateeseen. Minä tietysti olin heti rähmälläni mudassa.
Pieni on maailma siis, jos tuhansien kilometrien päässä Suomesta ja etenkin toisella puolella maailmaa Vietnamissa voi törmätä lahtelaisiin. Oli mukava jutella pitkästä aikaa muidenkin suomalaisten kanssa. Ei sillä, että meidänkään porukassa mitään vikaa olisi, mutta aina on hauska tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla reissulöpinöitä. Tähän väliin on kyllä on pakko hieman kehua meidän omaa porukkaakin. Useinhan monen päivän ja etenkin viikon jälkeen samat naamat alkaa ärsyttää ja riitoja alkaa tulla helpommin kuin normaalioloissa, mutta näin ei kuitenkaan meidän kohdalla ole onneks ollut. On mahtavaa, että kaikki on pitkähermoisia, sopeutuvaisia, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea hyvää seuraa :) Nää ihanat tytöt on ainakin tähän saakka ymmärtäneet jopa sitä, että multa unohtuu tavarat mihin sattuu, hotellihuoneen avain saattaa jäädä lukkojen taakse mun jäljiltä ja mulle ei voi jättää säilytettäväks arvoesineitä… Listaa vois jatkaa :) Eli hyvässä seurassa siis olen ja se on tärkeää.
Nauttikaahan muutes tämän blogin ensimmäisistä ääkkösistä! Kirjoittelen tätä Sannamarin läppärillä, olemmehan nykyään kämppiksiä ;), ja tässä on ah-niin-ihanat äät ja ööt, jotka ehkä hieman helpottavat tätä muuten hieman sekavahkoa kirjoitusta. Lupaan, että uutta tekstiä seuraa jo ehkä heti tänään tai huomenna. Luvassa on kertomuksia meidän viime viikon Pohjois-Vietnamin reissusta.
maanantai, 13. lokakuu 2008
Kuulumisia sateen keskelta
Taa alkaa muuttua ihan tavaksi, etta paivitan tata blogia vaan kerran viikossa. Taas jaa varmaan asioita kirjottamatta, mutta ei voi mitaan :) Kerrankin on positiivista kerrottavaa noista meidan tyokuvioista: ollaan paasty nakemaan ja kokemaan asioita, joita emme ehka koskaan Suomessa harjoitteluissamme paasisi. Jo pelkat tyolot sairaalassa ovat jo melkoinen kokemus kulttuurieroineen, mutta viime viikko oli kylla tapahtumiensa vuoksi tosi mielenkiintoinen! Naimme ensimmaisen synnytyksen ja se oli kylla upea kokemus, vaikka pakko myontaa etta se vahasen myos jannitti. Mitaan kovin kovin kaunista katseltavaahan se ei ollut ja erityisen pahalta tuntui synnyttavan aidin puolesta, kun synnytyssalissa oli parhaimmillaan yli 20 ihmista ja ymparisto pienen ihmisen elaman alkuun oli kamala. Nainen oli tuskissaan, mutta ei pystynyt vaihtamaan asentoa "makuulla" ollessaan, koska synnytysalusta on niin pieni ja etenkin epamukava. Jalkoja joutuu itse kannattelemaan koko ajan eli olo on kaikkea muuta kuin rento jo ilman kovia synnytyskipujakin.
Synnytys paattyi kuitenkin onnellisesti kolmikiloisen tyttovauvan syntymaan. Kylla aiti oli pelkkaa hymya ja samaa voi sanoa meista! Synnytyksen jalkeen aiti sanoi olevansa iloinen meidan paikallaolosta ja toivoi myos, etta lapsi saisi samanlaisen nenan mita meilla on :) Seuraavana paivana veimme aidille kortin ja pienen lahjan, joka sisalsi vaaleanpunaisen tuttipullon ja samansavyiset tumput ja topposet. Parikymmenta vuotta taaksepain taalla on ollut tapana vieda istukka kotiin, jotta se on voitu syoda perheen kesken, mutta nykyaan se vain haudataan maahan. Taman uskotaan tuovan onnea.
Viikonloppuna meidan piti tietysti juhlistaa sita, etta olemme olleet reissussa jo kuukauden :) Aika menee alyttoman nopeesti! Kerattiin siis Suomi-porukka kasaan ja fiilisteltiin suomalaisten biisien tahtiin. Jatkot oli tietysti Brown Eyesissa, josta on melkeinpa tullut meidan kantapaikka mukavan henkilokunnan takia. Jotta suomalaiset tavat eivat kokonaan unohtuisi, paatimme kotimatkalla hankkia kadulla pyorailevalta miehelta paikalliset kebabit eli pienet taikinapullat, joiden sisalla on kasviksia. Nam.
Lauantaina paasimme tutustumaan paikalliseen taiteeseen, kun saimme kutsun taidenayttelyn avajaisiin. Tuntui kylla, etta muita paikallaolijoita kiinnosti enemman katsella meita valkoisia ihmisahtavyyksia, kuin seinalla olevia tauluja. Kuulemma saatettiin paasta televisioonkin :) Sivistynyt iltapaivan alku sai jatkoa italialaisravintolassa, josta saa mm. aivan taivaallisen makuisia tiramisuja. Nyt siis viimeistaan kaikkien pitaisi unohtaa huolet siita, etta paasisin taalla ollessa laihtumaan ;) Paivan toiset avajaiset olivat kotimme vieressa ja kyseessa oli talla kertaa kiva kahvila, johon ihan varmasti mennaan myohemminkin. Yolla irroteltiin Brown Eyesin (joojoo, kaydaan siella usein) tanssilattialla tuntikausia ja ollessamme lahdossa kotiin, alkoi kova rankkasade ja hetken paasta sahkotkin menivat poikki. Eipa siina sit auttanut muu kuin sytyttaa kynttilat ja odottaa sahkojen palautumista. Ei voinut harkitakaan kavelya tulvivilla kaduilla pilkkopimeassa. Brown Eyesin pomojen kanssa sitten juttelimme kynttilanvalossa ja lauloimme vuorotellen suomalaisia ja vietnamilaisia lauluja. Ja kivaa oli :)
Sunnuntaina suuntasimme 40 kilsan paahan vuoriston laheisyydessa olevaan ulkokylpylan tapaiseen paikkaan. Lilluimme kuumassa +40 asteisessa lahteessa ja laskimme vesiliukumaissa. Kavin myos oljyhieronnassa ja ihanan rentouttavaahan se oli, vaikka voisi kuvitella etta selan paalla kavely ei tuntuisi kovin hyvalta. Ihana paikka tuo siis oli jo koko lystista joutui maksamaan vain n.5e...
Hyvaa kuuluu siis tannepain maailmaa ja outoa ajatella, etta jo 1/3 reissusta on ohi. Mut sita ei pida ajatella, vaan yrittaa elaa hetkessa ja tehda niin paljon asioita vaan mita ehtii. Kovin paljon ei olla ehditty Huen tarkeimpia nahtavyyksia kierrella, mutta kauniita maisemia, vuoristoa, munkkeja, upeita hautoja ja yksi pagodoista on tullut nahtya. Seuraavana viikonloppuna suuntaamme Hoi Aniin teettamaan vahan vaatteita :) Taitaa muuten olla niin, etta taalla alkaa nailla hetkilla sadekausi. Yli vuorokauden on satanut tauotta eika sateelle nay loppua. Ollaan varauduttu tulvia varten ostamalla huoneen kaapit kuivamuonia tayteen. Toivotaan kuitenkin, etta viela nahdaan taalla niita aurinkoisiakin paivia. Ja jos ei nahda, niin onhan meilla sit viela joulukuussa Laos, Kambodza ja Thaimaa edessa ja siella tuskin voi auringolta valttya. Niita viikkoja sit ajatellaan, jos synkat fiilikset koittaa ottaa vallan meista :)
Kuvia en ehdi nyt liittaa, kun kohta pitaa lahtea kahlamaan yliopistolle luennolle. Ei kylla nyt muutenkaan viitsi talla hetkella ainakaan itsesta laittaa kuvia julkisesti... Tuli nimittain kaytya kampaajalla viime viikolla. Joo ja nyt hiukset on ihan liian lyhyet ja variltaan ruskeanpunaisenvioletinharmaat. Jeejee. Kuvia siis ehka vahan myohemmin, kun uskaltaa edes itse katella omaa peilikuvaa paria sekuntia kauemmin :)
torstai, 2. lokakuu 2008
Lomaa, toita ja sairastelua
Laiska blogin paivittaja sai vihdoinkin aikaseks tulla kertomaan kuulumisia :) Aina tassa vierahtaa melkein se viikko. Noh joo, viikonloppu sujui rennosti rannalla lohoillen ja oltiin taas futista kattomassa, Vietnam voitti Singaporen 1-0, jeejee. Alan kohta ehka jopa tykkaamaan futiksesta :) Kaytiin myos testaamassa uimastadion ja se oli aika hauska paikka - ulkoallas ja musa soi kovalla. Ei kylla kuitenkaan veda vertoja meressa uimiselle ja rantahengailulle. Viikonloppuna tosin aallot oli alyttoman isot ja jouduttiin tyytymaan pelkkaan rannalla makoiluun. Kai taifuuni vahan vaikutti siis taallakin.
Tiistaiyona iski sit se mita ollaan pelatty. Vatsatauti siis. Ei kylla ikina oo ollu niin hirvee olo, tuntu et taju lahtee... Vessassa tuli vietettya suurin osa yosta. Kivaa. Muut tytot karsi samoista vaivoista eli saatiin kai ruokamyrkytys jostain ravintolasta. Ei sinansa mikaan ihme, koska taal ei ole minkaanlaista hygieniatasoa ja ei ole mitenkaan harvinaista nahda ravintoloissa rottia, torakoita ja jattisisiliskoja.... No tastakin selvittiin aika vahalla, rajun yon jalkeen olo on ollut ihan ok. Piti tietysti ottaa toista pari vapaapaivaa ja lahtea taas eilen rannalle, kun oli tosi ihana ilma ja aurinko paistoi koko aamun ja iltapaivan. Eikos me ansaittukin noi vapaat rankkojen tyoviikkojen jalkeen? ;) heh...
Maanantaina toissa paasin tositoimiin ja kylvetin pienia 1-3 paivan ikaisia vauvoja.. Tuntui aika hurjalta pesta niita yhden kaden varassa pienessa kasienpesualtaassa, jossa oli pieni vati. Etenkin kun en ole koskaan aiemmin pitanyt niin pienta vauvaa edes sylissa. Mitaan perehdytystahan en moiseen saanut, katsoin vain kerran miten toinen hoitaja sen teki. Vauvat kylvetetaan siis synnytyssalin nurkassa ja yhteensa vauvoja on n. 20. Olisin varmaan kuollut kuumuuteen, jos olisin ton urakan yksin tehnyt ja olin jo ihan poikki neljan vauvan jalkeen :) Ihan hyvin se kuitenkin meni ja onhan ne vauvat tosi suloisia... Homma tehdaan steriilein hanskoin, mutta erittain epasteriilisti eli niin, ettei hanskoja vaihdeta vauvojen valilla. Sama patee myos haavanhoidossa: steriilit hanskat on kadessa, mutta niilla voi koskea mm. vaippoihin ja muuhun likaiseen - samat hanskat pidetaan kadessa tietysti, vaikka potilas vaihtuukin! Tahan touhuun vahan turtuu ja varmaan harjoittelun lopussa tata ei edes ihmettele. Tutustuttiin tanaan myos sairaalan teho-osastoon ja se on tasoltaan samaa, kuin luulisin Suomen teho-osastojen olleen 50-luvulla :D
Viikonloppuna olis kai pakko menna katsomaan jotain Huen nahtavyyksia ennen sadekauden saapumista, edes joku pakollinen turistikierros. Ollaan kylla tehty taalla kaikkea mahollista mut ei mitaan noista kierroksista. Reissu vuoriston sademetsiin kiinnostais kanssa.. Noh, saa nahda mita tassa keksii :)
Laitan joku kerta lisaa kuvia, mut tassa maistiainen meidan harjoitteluoloista.
Tiistaiyona iski sit se mita ollaan pelatty. Vatsatauti siis. Ei kylla ikina oo ollu niin hirvee olo, tuntu et taju lahtee... Vessassa tuli vietettya suurin osa yosta. Kivaa. Muut tytot karsi samoista vaivoista eli saatiin kai ruokamyrkytys jostain ravintolasta. Ei sinansa mikaan ihme, koska taal ei ole minkaanlaista hygieniatasoa ja ei ole mitenkaan harvinaista nahda ravintoloissa rottia, torakoita ja jattisisiliskoja.... No tastakin selvittiin aika vahalla, rajun yon jalkeen olo on ollut ihan ok. Piti tietysti ottaa toista pari vapaapaivaa ja lahtea taas eilen rannalle, kun oli tosi ihana ilma ja aurinko paistoi koko aamun ja iltapaivan. Eikos me ansaittukin noi vapaat rankkojen tyoviikkojen jalkeen? ;) heh...
Maanantaina toissa paasin tositoimiin ja kylvetin pienia 1-3 paivan ikaisia vauvoja.. Tuntui aika hurjalta pesta niita yhden kaden varassa pienessa kasienpesualtaassa, jossa oli pieni vati. Etenkin kun en ole koskaan aiemmin pitanyt niin pienta vauvaa edes sylissa. Mitaan perehdytystahan en moiseen saanut, katsoin vain kerran miten toinen hoitaja sen teki. Vauvat kylvetetaan siis synnytyssalin nurkassa ja yhteensa vauvoja on n. 20. Olisin varmaan kuollut kuumuuteen, jos olisin ton urakan yksin tehnyt ja olin jo ihan poikki neljan vauvan jalkeen :) Ihan hyvin se kuitenkin meni ja onhan ne vauvat tosi suloisia... Homma tehdaan steriilein hanskoin, mutta erittain epasteriilisti eli niin, ettei hanskoja vaihdeta vauvojen valilla. Sama patee myos haavanhoidossa: steriilit hanskat on kadessa, mutta niilla voi koskea mm. vaippoihin ja muuhun likaiseen - samat hanskat pidetaan kadessa tietysti, vaikka potilas vaihtuukin! Tahan touhuun vahan turtuu ja varmaan harjoittelun lopussa tata ei edes ihmettele. Tutustuttiin tanaan myos sairaalan teho-osastoon ja se on tasoltaan samaa, kuin luulisin Suomen teho-osastojen olleen 50-luvulla :D
Viikonloppuna olis kai pakko menna katsomaan jotain Huen nahtavyyksia ennen sadekauden saapumista, edes joku pakollinen turistikierros. Ollaan kylla tehty taalla kaikkea mahollista mut ei mitaan noista kierroksista. Reissu vuoriston sademetsiin kiinnostais kanssa.. Noh, saa nahda mita tassa keksii :)
Laitan joku kerta lisaa kuvia, mut tassa maistiainen meidan harjoitteluoloista.
