Pahoittelut kaikille, jotka on odotellut tänne blogiin tulevan tekstiä vähän useammin kuin usean viikon välein. On pitänyt kirjoittaa monena päivänä tässä parin (kolmen?) viikon aikana, mutta aina on muka niin kiirettä. Paljon on tehty ja joka päivä keksitään menoa. Kirjoittamiseen tuli väkisinkin nyt pitkä tauko, kun lomailtiin reilu viikko ja oltiin poissa koneelta. Nyt kirjoitan ihan kahden tekstin verran, toisen tekstin yritän saada julkasukuntoon huomiseen mennessä :) Kerron lomailustamme hieman siinä.

Tuntuu hieman hölmöltä kirjoittaa monen viikon takaisia tapahtumia, kun ei niitä meinaa enää itekään muistaa, mutta koitan nyt tiivistää mm. meidän Hoi Anin reissun muutamaan lauseeseen. Vietimme siis Huesta 140km päässä sijaitsevassa Hoi Anissa yhden viikonlopun. Tarkoituksena oli teettää vaatteita ja sitä me todella siellä tehtiin! Neljä tyttöä sai teetettyä yhteensä 40 vaatekappaletta ja itse teetin noista 13 vaatetta. Mukaan tarttui siis kolme mittojen mukaan tehtyä mekkoa, kahdet bikinit, villakangastakki, kahdet housut, yhdet shortsit ja neljä toppia. Ehkä siis oli ihan hyvä, että vietettiin siellä vain yksi viikonloppu :)

Reissu oli kaikin puolin onnistunut, ruuat ravintoloissa oli jälleen kerran ihanat ja tuli kyllä vaihteeks taas syötyä vähän liiankin hyvin. Kadut oli täynnä länsimaalaisia turisteja ja sehän meitä wannabe-paikallisia ärsytti. Näiden seitsemän viikon aikana jälkeen sitä oikeesti kuvittelee olevansa paikallinen ja juuri siksi turistit ottaa päähän, samoin kuin riksakuskit, jotka tarjoavat meille vähän väliä sightseeing-kiertoajeluja edelleen :) Me emme täällä Huessa kovin paljon länsimaalaisia turisteja näe, sillä tänne reppureissaajat pysähtyvät vain pariksi päiväksi jatkaakseen taas matkaa joko pohjoiseen tai etelään. Saamme siis huomiota enemmän kuin tarpeeksi ja sillä on hyvät ja huonot puolensa.

Mutta takaisin Hoi Aniin… Kaupungin yöelämää lähdettiin katsastamaan niin perjantaina kuin lauantainakin. Perjantai sujui suht asiallisesti, joten lauantaina pitikin sitten juhlia vähän pidemmän kaavan mukaan. Kuultiin joen toisella puolella sijaitsevasta King Kong-baarista ja sinnehän sitten mentiin pilkkopimeässä motobiken eli skootterin ja moottoripyörän risteytyksen kyydissä siten, että kyydissä oli paikallisen kuskin lisäksi kaksi suomalaistyttöä. Saavuttiin sitten luolamaiseen baariin, jossa oli lähinnä vain biljardipöytä ja baaritiski, joista molemmista muokkautui oikein hyvät tanssilattiat meille. Paikka oli täynnä länsimaalaisia, kivaa oli :)

Hoi Anista siis jäi hauskat muistot; kiva kaupunki ja taitavat räätälit. Arkeen palattiin seuraavalla viikolla ja jatkoimme harjoittelua vielä muutaman päivän synnytysosastolla, jonka jälkeen olikin psykiatrisen osaston vuoro. Jo paikan ulkonäkö saisi monet suomalaiset haukkomaan henkeään, saatika sitten psykan osaston hoitomuodot. Tai oikeestaan niiden puute – täällä annetaan potilaille vain sähköshokkeja. Se on hoitajien ainoa työtehtävä lääkkeiden antamisen lisäksi. Omaiset huolehtivat sielläkin potilaiden ravitsemuksesta, hygieniasta jne. Ja huom! Myös siitä, että potilaat pysyvät osastolla! Omaiset repivät potilaita, jotta he eivät karkaisi avoimista portin ovista. Touhu osastolla on aika hurjaa. Potilaat näyttävät kaikki yhtä zombeilta vahvan lääkityksen vuoksi ja yhdessä potilashuoneessa voi olla jopa yhdeksän sänkyä. Mietin vain minkälainen mahtaa olla vietnamilainen vankila, kun psykan osasto on varmasti 1000 kertaa surkeammassa kunnossa, kuin Suomen vankilat. Psykan käytävät oli ties minkälaisin erittein sisustettu ja osastolla haisi kusi ja home. Surullista ja järkyttävää.

Yleensä olen sitä mieltä, ettei huvit saa haitata työntekoa, mutta viikolla, jolloin työskentelimme psykalla, Huen valtasi joukko suomalaisia ja se hieman muutti arkikuvioitamme. Keskiviikkona pari turkulaista pojua tuli kantapaikkaamme, jonka DJ ystävällisesti ilmoitti, että "tulkaahan tytöt baariin, täällä on suomalaisia!". Ja mehän mentiin. Tunnolliset sairaanhoitajaopiskelijat joutuivat siis keskellä viikkoa viihdyttämään suomalaisturisteja baaria esitellen. Aamuun astihan siinä sit meni eikä seuraavana päivänä touhu ainakaan rauhoittunut, kun kuulimme samaiseen baariin saapuneen taas suomalaisia, tällä kertaa tyypit oli Lahesta!! Ei tiedetty miten päin sinne ois nopeiten päässy katsastamaan löytyykö paikan päältä tuttuja. No ihan tuttuja eivät pojat olleet, mutta yhden kanssa kirjotettiin samasta lukiosta ja toisen kanssa ei jutut meinanneet millään loppua, kun päästiin keskustelunaiheeseen "yhteiset tutut". Lahtihehkutusta oli ilta tietysti täynnä ja pojat fiilisteli Brown Eyes-baariin Turos Hevi Gee-taulua ja Suomen lätkäjoukkueen pelipaitaa. Aamulla sitten lähes suoraan baarista töihin psykalle ja töiden jälkeen pelaamaan futista lahtipojujen kanssa vesisateeseen. Minä tietysti olin heti rähmälläni mudassa.

Pieni on maailma siis, jos tuhansien kilometrien päässä Suomesta ja etenkin toisella puolella maailmaa Vietnamissa voi törmätä lahtelaisiin. Oli mukava jutella pitkästä aikaa muidenkin suomalaisten kanssa. Ei sillä, että meidänkään porukassa mitään vikaa olisi, mutta aina on hauska tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla reissulöpinöitä. Tähän väliin on kyllä on pakko hieman kehua meidän omaa porukkaakin. Useinhan monen päivän ja etenkin viikon jälkeen samat naamat alkaa ärsyttää ja riitoja alkaa tulla helpommin kuin normaalioloissa, mutta näin ei kuitenkaan meidän kohdalla ole onneks ollut. On mahtavaa, että kaikki on pitkähermoisia, sopeutuvaisia, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea hyvää seuraa :) Nää ihanat tytöt on ainakin tähän saakka ymmärtäneet jopa sitä, että multa unohtuu tavarat mihin sattuu, hotellihuoneen avain saattaa jäädä lukkojen taakse mun jäljiltä ja mulle ei voi jättää säilytettäväks arvoesineitä… Listaa vois jatkaa :) Eli hyvässä seurassa siis olen ja se on tärkeää.

Nauttikaahan muutes tämän blogin ensimmäisistä ääkkösistä! Kirjoittelen tätä Sannamarin läppärillä, olemmehan nykyään kämppiksiä ;), ja tässä on ah-niin-ihanat äät ja ööt, jotka ehkä hieman helpottavat tätä muuten hieman sekavahkoa kirjoitusta. Lupaan, että uutta tekstiä seuraa jo ehkä heti tänään tai huomenna. Luvassa on kertomuksia meidän viime viikon Pohjois-Vietnamin reissusta.