Vietnam on nyt jaanyt taakse ja haikeena voi muistella koko aikaa, mutta etenkin paria vikaa viikkoa. Tuntuu etta ehdittiin tekemaan vaikka mita! Muutama viikko sitten lennettiin Saigoniin pidennetylle viikonloppureissulle: kavastiin elaintarhassa, tutustuttiin yoelamaan ja muutenkin suht moderniin ja lansimaalaistuneeseen miljoonakaupunkiin. Lennot kumpaankin suuntaan oli muutaman tunnin myohassa, mut talla porukalla aika ei kay tylskas koskaan - talla kertaa viihdytettiin kentalla toisiamme pantomiimileikeilla kymmenien kanssamatkustajien ihmetellessa vieressa.

Vikat viikot meni muutenkin aikalailla asenteella "tehdaan nyt viel kun ehditaan" ja ohjelmaan kuului mm. kaarmeen syonti. Lahettiin parin vietnamilaislaakarin kanssa muutaman kilsan paahan Huesta syomaan kobraa. Kaarme nyljettiin edessamme ja siita tehtiin 5 ruokalajia. Kaarmeen verta juotiin shotteina viinan kanssa ja Marja sai olla se onnekas, joka joi shotissaan myos kaarmeen sydamen. Paria muutakin uutta elukkaa tuli maistettua vikoina paivina: sammakkoa, krokotiilia ja janista. Mauista karkeen paasi kylla krokotiili.

Yojunet jai melkeinpa joka yo liian lyhyiksi, kun iltaisin piti juhlistaa ties mita ja aamuisin herata "toihin". Tyot lastensairaalassa oli sita, etta mentiin aamulla osastolle/koululle ja meita ohjaava laakari, Miss Piggy, oli aina myohassa ja jouduttiin usein soittelemaan peraan. Miss Piggy-nimitys siis tulee kyseisen henkilon vahemman hemaisevasta ulkonaosta, joka yhdistyy kimittavaan aaneen. Hupaisa nainen, joka tavaroidensa kadottamisessa voittaa jopa mut. Tyyppi nimittain oli hukannut kerran motobikensa, kovalevynsa ja kalenterinsa. Kaikki ei tohon pysty.

Oon jo aiemmissa kirjoituksissa ihmetellyt sita, miten paljon taalla pain maapalloa nakee suomalaisia. Noh, talla kertaa Huen Finnish Season sai jatkoa, kun kaupunkiin saapui kymmenisen suomalaista opiskelijaa, suurin osa porukasta oli viel Lahesta. Samaisista tyypeista oltiinkin kuultu jo viikkoja sitten eraalta saksalaismiehelta Halong Baylla. Jutut kulkee siis. Marjan synttarit osuivat samaan syssyyn ja pidettiinkin kunnot yllarijuhlat sankarille Brown Eyesissa. Paikka oli koristeltu plagaateilla, joissa luki suomeksi hyvaa syntymapaivaa. Suomimusa soi ja kaikki viihtyi. Meissa on muuten kai jokin magneettimainen vaikutus, kun suomalaismatkustajat ovat useaankin eri otteeseen muuttaneet reissusuunnitelmiaan ja jaaneet meidan kanssa Hueen suunniteltua pidemmaks ajaks. Nain tallakin kertaa, viihdytettiin ja esiteltiin Huea yhdelle lahtijaballe viikon verran. Hauskaa oli ja tuli myos vierailtua Huen Forbidden Cityssa, josta on melkeinpa muodostunut meille kirosana. Paikka on siis historiallinen turistien suosima alue, jonka tutkimiseen meilla ei ollut aiemmin riittanyt mielenkiintoa. Hyva siis etta sekin tuli tehtya :)

Orpokodilla opetukset jatkuivat normaaliin malliin ja jo toistamiseen veimme lapset huivpuistoon. Myos tallainen ikuinen lapsi nautti suunnattomasti pallomerisodasta.Touhu on oikeesti aika rajuja, silla pallot on kaksinkertaisia Suomen pallomeriin verrattuna ja lapset heitteli meita niilla koko voimallaan. Edelliskerran saldona oli mm. turvonnut huuli. Orpolapset isoinen sydamineen teki kylla mielettoman vaikutuksen ja myos heita on ikava, vaikka vain muutaman viikon heita opetimmekin.

Hyvastit jatimme myos meita ohjanneille laakareille closing ceremonyn merkeissa. Saatiin todistukset ja pienet lahjat. Meille sanottiin, etta pidetaan pienimuotoiset juhlat ravintolassa ja luulimme, etta vain syomme illallisen siella ja lahdemme pois.Toisin kavi. Ruokajuomaksi ei saanut ottaa muutakuin kaljaa (ihan oikeesti yritin tilata vetta!!) ja juomat piti vetaa ykkosella alas. Opiskelijoiden eli meidan piti aina haastaa laakareita juomaan, jolloin noustiin seisomaan ja kaikki taputtivat lopuksi. Vietnamilaislaakarit oli ihan kannissa ja me touhusta vahintaankin hammentyneita. Hauskaa oli :) Samaisena paivana olimme syoneet espanjalaisystavamme Carlesin seafood-paellaa mika yllattaen oli hyvaa. Carlesilla on Huessa oma ravintola, jonka pizzat ja raviolit on meidan porukalle maistuneet. Carlesilla oli hieno talo ja hauska vierailla siella. Kuten myos tietty muiden paikallisten kodeissa. Mikas sita parempi tapa oliskaan tutustua paikallisten elamaan!

Ihania ja haikeita hetkia mahtui satoja vikoihin paiviin. Brown Eyesissa tuli juomapelit tutuiks useanakin iltana ja biletettiin viela kun se Vietnamissa oli mahollista... Kolmen kuukauden aikana on ehtinyt saada paljon uusia rakkaita ystavia ja hyvastien jattaminen ei ollut helppoa.. Myos meidan suomalaisten oma porukka on tiivisja laheinen, joten hajaantumisesta ei tuu helppoa. Ollaan oltu yhessa yotapaivaa eika varmaan talla porukalla samanlaista kokemusta tuu jaettua enaa koskaan. Silti voi hymyillen muistella joka hetkea! Hyvastit on ikavia, mutta realiteetit on pidettava mielessa: 3kk paattyy joskus :) Vikana iltana hyvasteltiin Brown Eyesin tyypit, Quy ja Phu, ja pakko myontaa etta silloin tuli vollotettua ihan huolella. Upeita ja tarkeita ihmisia molemmat ja etenkin olennaisia ihmisia meidan iltaelamaa ajatellen :D

Ikimuistoisia, mahtavia ja toinen toistaan hauskempia tapahtumia tuli Vietnamissa koettua. Kaikkea on ihan mahdotonta kirjoittaa eika mitkaan sanat edes riita kuvailemaan sita hyvaa oloa, minka Vietnam ja nama ihmiset saivat aikaan. Blogin kirjoittaminen on jaanyt vahiin, mutta siita ei jaksa stressata kun tietaa viettaneensa paljon aikaa jossain ihan muualla kuin koneen aaressa. Ihania muistoja on jaanyt mieleen ja tallentunut sydameen. Matka on opettanut paljon elamasta ja myos omasta itsesta. Matkustelu todella avartaa, se on myonnettava. Reissu on siis antanut tosi paljon, myos ne tarpeettomat 6 lisakiloa :D Vietnam itsessaan on jattanyt lahtemattoman vaikutuksen. Aina ei ole suunnitelmat menneet nappiin, mutta taallapain maailmaa juuri niita hetkia varten tarvitaan oikeaa suhtautumistapaa ja asennetta. Tulvat, torakat, reikavessat, huijarit ja nonstop-meteli eivat ole kaikkia varten, mutta todellinen sopeutuja ei pienista valita, vaan osaa nahda asiat kokonaisuutena. Meidan oma porukka mielestani osaa, jotenkas olen kovin ylpea meista jokaisesta :)

Mutta Vietnam-fiilistelynjalkeen palaan vahan uusimpiin kuulumisiinkin.Vikan Hue-illan jalkeen oli aika ottaa suunta kohti Laosia. Pikaisen pakkaamisen jalkeen rinkka paonoi varmaan tonnin ja oltiin supervasyneita. Matkaan lahdettiin aamulla klo06 ja jouduin eri bussiin kuin Kaisa, Marja, Sannamari ja Niilo. Mulle sanottiin, etta tapaisimme toisemme hetken kuluttua. Jatin painavan rinkkani muiden matkaan ja otin Niilon kevyemman itselleni. Jouduin odottelemaan omaa bussiani jonkin aikaa ja kuskin vaatiessa minulta lippua, tajusin ettei kukaan tieda etta mun pitais tavata mun kaverit jossain. Meilla siis oli yhteislippu, joka oli Kaisalla. Eras israelilaisnainen oli ihan paniikissa mun puolesta ja yks mies oli soittamassa Laosin rajalle. Syyna talle paniikille oli se, etta mulla ei ollut rahaa, kannykkaa eika passia mukanani. Olin siis matkustamassa Laosin rajalle ilman omaisuutta. Omaisuus kulki muun porukan matkassa, mut mulla ei ollut mitaan hajua missa ne menee. Parin tunnin ajelun jalkeen mut jatettiin asemalle, jossa taas vaadittiin jotain bussilippua! Tassa vaiheessa aloin olla ihan rikki ja paniikissa itsekin, kun en tiennyt missa muu porukka oli. Just kun olin aivan hajoamispisteessa, nain kaikki kaverini saapumassa asemalle. Ne huvittuneena ihmetteli mun paniikkista olemusta. He kun olivat koko ajan tienneet tapaavansa mut kyseisella asemalla. Informaatiokatkoksia siis :)

Kaikki paattyi lopulta hyvin ja rajanylitykset sujuivat ongelmitta. 12h bussissa ei enaa edes tunnu pitkalta ajalta. Tassa 3kk aikana ollaan matkustettu varmaan yli 150h... Laosissa maaranpaana oli Savannakhet, josta Sannamari jatkoi suoraan Bangkokiin. Me jaimme yoksi ja tultiin seuraavana paivana vip-kyydilla eraan paokallisen miehen kyydissa Pakseen eli Etela-Laosiin. Sain kannykkaan viestin, etta Kambodza-Thaimaa lennot on peruttu, joten piti ottaa kayttoon suunnitelma B. Toisin sanoen meidan piti keksia suunnitelma B. Tajuttiin ettemme maanteitse ehdi Kambodzan kautta aikataulussa Thaimaahan, joten jouduimme jattamaan Kambodzan reissusuunnitelmistamme pois. Taas yksi syy lisaa palata Kaakkois-Aasiaan.

Kuten Savannakhetkin, niin myos Paksekin on rauhallinen ja rento kaupunki. Paljon elaimia (vuohia, kileja, buffaloita, kanoja, ankkoja, koiria, aaseja, sikoja...) ja puuhokkeleita... Ei kaupustelua, turistien ahdistelua ym. hairitsevaa, kaiken kaikkiaan chilli kaupunki johon tykastyttiin kovasti. Paksesta otettiin reissu 4000 islandsille, jonne oli n.3h matka bussilla. Bussista menimme veneella yhdelle saarista. Aivan ihana paikka, jossa melko alkeellinen meininki: sahkot saarelle tulivat paalle vasta illalla pariksi tunniksi. Paivalla teimme reissun isoille vesiputouksille ja jatkoimme taas matkaa puuveneella. Paikkojen kauneus ja hiljaisuus oli sanoinkuvaamattoman upeaa. Kambodza ei ihan taysin sitten kuitenkaan jaanyt kokematta, silla menimme Kambodzan puolelle eraalle rannalle bongailemaan delfiineita! Mieleton kokemus, ihan kaikki eivat tallaista tilaisuutta taida saadakaan joten ymmarretaan kylla kuinka etuoikeutettuja olemme ;) Parikymmenta delfiinia naimme ja yhden kovinkin lahelta.

Nyt siis olemma Paksessa taas ja huomenna jatkamme matkaa Thaimaahan. Otamme bussin Bangkokiin ja matka kestaa reilut 16h. Bangkokissa tapaamme Sannamarin ja mennaan vierailemaan tiikeritemppeleilla, joissa munkit ovat kesyttaneet tikruja. Parin paivan kaupunkihengailun jalkeen sitten bussi Krabille sunnuntaina ja sielta Koh Phi Phi-saarelle. Enaa pari viikkoa ja sitten reissu onkin ohi :( Nyt otetaan viela kaikki ilo irti loppuajasta. Tuun kirjottelemaan kun ehdin :) Jos joku tata blogia enaa lukee, saa kommentoidakin! ;D